Aki Karihtala

Nuoruusvuodet Oulussa

Synnyin Oulussa 1961 ja perheeseeni kuuluivat itseni lisäksi puolitoista vuotta nuorempi siskoni, isäni ja äitini. Oulussa asuin kouluikään saakka Tuiran ja sitten muutettiin Pyykösjärven rantaan taloyhtiöön, johon kuului 10 perhettä.

Olimme siskoni kanssa hyvin omatoimisia, ns. avainlapsia, koska molemmat vanhempamme olivat päivätöissä ja vietimme paljon aikaa keskenämme ja kavereiden kanssa. Avainlapsi sana juontaa siitä, että meillä oli kotiavaimet narussa kaulan ympärillä. Vanhempani pitivät meistä hyvää huolta eli oli katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja vaatteita, joita äitini ompeli meille otsa hiessä. Rahaa oli aika niukasti, mutta hyvin kuitenkin pärjättiin. Isä oli periaatteessa koko ajan matkoilla ja joten sellainen syvällisempi henkinen kasvatuksemme jäi äitimme harteille kunnes kuviot muuttuivat radikaalisti vanhempiemme päätettyä erota ollessani 12-vuotias. Äiti muutti toiselle paikkakunnalle ja jäimme siskoni kanssa isän luokse asumaan kotiimme Pyykösjärvellä. Siitä alkoi ajanjakso, jolloin opeteltiin sitten siivousta, kaupassa käyntiä, pyykinpesua ja ruoanlaittoa joihin liittyviä taitoja äitimme oli onneksi jo meille opettanut jonkin verran. Isä luonnollisesti yritti parhaimpansa viettääkseen enemmän aikaa kanssamme. Hänkin joutui tavallaan ihan uuden tilanteen eteen kun hänellä oli kaksi teini-ikään astuvaa nuorta lasta joiden kanssa hän ei ollut juurikaan viettänyt aikaa työkiireistään johtuen.

Isäni meni toisiin naimisiin ollessani n. 15 vuotta, siskoni muutti Ruotsiin 16-vuotiaana ja minä jäin pysyin kotona jatkaen opintoja lukion penkillä. Taskurahoja tuli tienattua kesätöissä isän työnantajan firmassa varastomiehenä, trukkikuskina, apumiehenä asennustöissä komennusmatkoilla, kerrostaloja sisältä ja ulkoa maalaten ja tiskijukkana. Taisipa tulla myytyä yhtenä kesänä itse tehtyä pihlajanmarjaviiniäkin kun silmiin sattui ohje viinin tekoon ja takapihalla oli marjoja pullisteleva puu. Isä oli kyllä ihmetellyt, että onpa nälkäisiä lintuja kun marjat hävisivät puusta yhden vuorokauden aikana. Ovikello soi ja kauppa kävi kun meidän perän penskat hakivat viikonloppujuomaa omilla pulloillaan. Sisko kävi myös ottamassa omansa isosta viinisammiostani tietämättäni. No, sillä oli kyllä mielikuvitus kohdallaan kun oli kerran kiertänyt naapurit ja kerännyt taloyhtiöstä itselleen viikonloppubisset sanomalla, että meillä tehdään merimiespihvejä eli olisiko olutta lainata.

Nuo aikaisemmin mainitsemat tiskijukan hommat liittyivät Suomu-tunturiin, joka eli loistokkainta aikaansa 70-luvun lopulta 80-luvun loppuun. Suomutunturilla toimin myös hiihdonopettajana yli 10 vuotta aina vapaa-aikoina ja siitä sai mukavaa lisätienestiä puhumattakaan hyvistä kavereista ja kontakteista, joita oli aina teollisuusneuvoksista lähtien. Suomutunturi oli tuohon aikaan ehdoton ykkösmesta Suomessa Helsingin seurapiireille ja julkkiksille ja Suomun hiihtokoulu samoin ehdotonta eliittiä naapurin, Pyhätunturin hiihtokoulun kanssa.

Poikanen lentää pesästä intin kautta jenkkeihin

Lukion jälkeen oli tehtävä isoja päätöksiä eli mitä seuraavaksi. Päätin hoitaa armeijan pois alta heti seuraavaksi ja kävin alokas-ajan sekä reservialiupseerikoulun Rovaniemellä. Yritin päästä lennostoon lentämään mutta kun ei tärpännyt, niin luonnollinen valinta oli sitten mennä ampumaan alas koneita eli palveluspaikkani oli ilmatorjunta. Rauk:sta tuli lähdettyä tyylikkäästi korpraalina ulos mikä varmaankin johtui jatkuvista urheiluun liittyvistä poissaoloistani. Minut siirrettiin Rovaniemeltä Suojelukouluun Upinniemeen jossa hyvän kurssimenestyksen myötä jatkoin sitten melkein loppuun saakka apukouluttajan. Rovaniemelle sitten takaisin tekemään ilmatorjuntapatteristolle suojelukoulutusohjelmaa jonka joku ystävällinen kantaupseeri "vohki" omiin nimiinsä mutta kessuna kuitenkin siviiliin.

Armeijan jälkeen oli taas isojen päätösten aika -koulun penkille vai jotain muuta? Päätin ottaa välivuoden ja ostin menopaluulipun jenkkeihin alkusyksystä 1981, jonne lähdin sitten liftaamaan yksin vuodeksi. Jostakin kumman syystä vanhempani eivät suuremmin vastustelleet vaan ehkä pikemminkin rohkaisivat että käyhän vähän katsomassa maailmaa. Aloitin Seattlesta, jossa tein vähän aikaa hanttihommia rakennustyömailla. Sieltä jatkoin sitten Idahon läpi Wyomingiin Jackson Holen hiihtokeskukseen, jossa tuli pyörittyä useampi kuukausi hiihtopummina. En tainnut itse asiassa ostaa kertaakaan hissilippua vaikka käytännössä joka päivä tuli oltua mäessä. Jackson Holesta matka jatkui Utahin kautta Nevadaan Las Vegasiin missä pari viikkoa ihmettelyä. Sitten Los Angelesin kautta alas San Diegoon jossa meni sitten loppuaika. San Diegossa taskurahoja tuli tienattua talonmieshommissa ja tuli itse asiassa huijattua itsensä muka ammattimallina myös muotinäytöksiin sekä San Diegon että Tijuanan puolelle. Päivät menivät lentopalloa biitsillä pelatessa. Vuoden lähestyttyä loppuaan liftasin sitten San Diegosta rannikkoa pitkin takaisin Seattleen josta lento takaisin kotiin yli 10 kiloa kevyempänä ja auringon polttama surffitukka päässä. Isäni tuli lentokentälle vastaan ja sanoi heti ensimmäiseksi minut nähtyään että lähdetäänpäs poika pihville.

Jenkkireissun jälkeen oli opintojen vuoro ja päätin unohtaa kauppakorkeapolun eli menin Oulun Kauppaoppilaitokseen YO-markkinointipuolelle. Sain oppilaitoksesta luvan käydä kahta koulua päällekkäin eli suoritin samalla Vientikoulutussäätiön vientikaupan tutkinnon ja näin ollen mielestäni ihan riittävän koulutuksen päästäkseni tekemään kansainväliseen kaupankäyntiin liittyviä töitä. Opiskeluaikan ropisi kaiken maailman stipendejä mikä vähän helpotti sitten seuraavien askeleiden ottamista. Jenkkireissun jälkeen perustin myös Ouluun muutamien kavereiden kanssa amerikkalaisen jalkapalloseuran Northern Lightsin jossa tuli pelattua kaksi vuotta.

Helsinki kutsuu ja työura alkaa

1984 oli sitten aika jättää kotipesä uudelleen eli muutin Helsinkiin jenkkifutiksen ja työn perässä. Helsinkiin muuttaessani ei ollut asuntoa eikä työpaikkaa, mukana vain matkalaukku ja isältäni mukaani saama pölynimuri mikä oli tavallaan jonkinasteista vinoilua niistä huoneessani olleista isoista villakoirista. Asuin alussa jonkin aikaa tuttavieni, Ringin perheen luona Keimolassa kunnes sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani Tauno Korhoselta huonekalumyyjänä. Erikoistuin vesisänkyjen myyntiin "Niin, siinä on kaksi asiaa mitkä on parasta maailmassa ja toinen niistä on nukkuminen", Piscinan myyntimiehen käsikirja ohjeisti. Tauno Korhosella meni kolme kuukautta provikkahommissa ja sitten nappasi työt Harjavallan Kaihtimella. Mukava toimisto Mikonkadulla ihan Hamletin lähellä. Kaksi huonetta, iso sohva ja keittiö. Mikäs siinä. En kyllä tiennyt mitään teollisesta myynnistä mutta myynti on myyntiä ja äkkiähän sitä oppi asioimaan arkkitehtien, rakennusmestareiden ja rakennusliikkeiden ostajien kanssa jopa samankin päivän aikana mikä sinänsä oli hieman haasteellista kun kukaan niistä ei kovin paljon tykännyt toisistaan. Arkkitehtejä piti hyysätä, rakennusmestareille piti viedä kossupulloja piirustuksiin käärittynä ja ostajille piti perustella miksi nämä nyt yksinkertaisesti vaan oli pakko ostaa meiltä kun kerran arkkitehdit ja rakennusmestarit vaativat.

1986 oli sitten iso vuosi, koska silloin tuli Roostersin pelipaidassa Suomen mestaruus jenkkifudiksessa ja minut otettiin yli sadan hakijan joukosta Exel Oy:lle hommiin hoitamaan purjelautamastojen myyntiä maailmalle. Unelmaduuni nuorelle miehelle. Pari sataa matkapäivää vuodessa ja shortsit jalassa ympäri vuoden. Exel oli tuolloin maailman suurin hiihtosauvojen valmistaja ja pystyi hyödyntämään teknologiaansa myös surffausmastojen valmistuksessa. Toimitimme mastoja kaikille isoille purjelautojen valmistajille sekä purjeneulomoille. Mauilla tuli käytyä 10 vuoden aikana varmaan toistakymmentä kertaa, lisäksi mm. Etelä-Afrikka, Kanarian saaret, Gardajärvi, Uusi-Seelanti, Australia, Thaimaa tulivat tutuksi. Ns. kuumat reissut olivat tuotekehitysmatkoja ja kylmät reissut sitten matkoja alppihiihtokeskusten lähelle Keski-Euroopassa. Keski-Euroopan reissut tein ensimmäiset 5 vuotta pääasiassa autolla eli Finnjetillä Travemundeen ja sitten aina kolmisen viikkoa minkä jälkeen takaisin Suomeen pesemään pyykkejä viikoksi. Myöhemmin vastuualueita tuli Exelillä lisää eli vastuu sport-liiketoiminnan markkinoinnista ja sitten myöhemmin koko sport-liiketoiminnan johtaminen. Oli hiihtosauvaa, salibandyä, kävelysauvaa, alppisauvaa, pesäpallomailaa jne. Kaveripiiriin tuli työn puolelta Björn Dählietä, Mika Myllylää, Juha Mietoa, Harri Kirvesniemeä, Stephan Eberharteria, Robbie Naishia jne. jne.

Sauvakävely, Nordic walking

Isoin projektini Exelillä on ehdottomasti sauvakävelyn kaupallistaminen mikä alkoi vuonna 1997. Minulle tuotiin ajatus uuden lajin sauvakävelyn kehittämisestä mitä lähdin sitten työstämään ja konseptoimaan eteenpäin. Tuotteesta piti tehdä kaupallinen ja koko laji piti periaatteessa rakentaa puhtaalta pöydältä. Suomi oli hyvä koeponnistusmaa ja testimarkkina. Muutamien jakelutietörmäilyjen jälkeen homma loksahti paikoilleen ja aloin monistamaan konseptia ulkomaille. Rahaa tuli firmaan ikkunoista ja ovista ja Exel taisi myydä kymmenen vuoden aikana pitkästi yli 6 miljoonaan paria kävelysauvoja. Harrastajia Nordic Walkingiin saatiin yli 10 miljoonaa. Perustin myös muutamien alaan vihkiytyneiden ystävieni kanssa kansainvälisen sauvakävelyliiton (International Nordic Walking Federation INWA) vuonna 2000 ja istun edelleen kyseisen liiton hallituksen puheenjohtajana. Jäsenmaita on yli 20 ja jäsenorganisaatioiden kautta ohjaajia on koulutettu eri tasoille useita tuhansia. Koko sauvakävelykuvio on itse asiassa ollut yksi antoisimpia projekteja elämässäni ja onnekseni sain tehdä ja kehittää lajia yhteistyössä useiden terveysliikuntaan vihkiytyneiden ihmisten kanssa joille olen hyvin kiitollinen. Sauvakävelyn kautta olen myös tutustunut moniin merkittäviin ihmisiin presidenteistä johtaviin poliitikoihin samoin kuin lääketieteen ja terveysliikunnan alan vaikuttajiin eri puolilla maailmaa. Yksi mielenkiintoisimmista persoonista oli Kenneth Cooper, tuon kaikkien tunteman ja "inhoaman" Cooperin juoksutestin kehittäjän, jolle pääsin opettamaan Helsingin Seurasaaressa sauvakävelyn perusteita. On ollut hienoa päästä vaikuttamaan sauvakävelyn kautta positiivisesti todella monen ihmisen elämään. Sauvakävely liikuttaa edelleenkin miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa., tuo ihmisille uusia ystäviä ja mikä parasta, parantaa ihmisten elämän laatua.

Isojen muutosten aika

Vuonna 2008 jäin pois Exeliltä ja sanoin samalla myös sopimuksen irti jatkuvasta jet-lagista (aikaero-ongelmista). Samana vuonna myös avioliittoni kariutui ja päätimme erota vaimoni kanssa. Jatkuva matkustelu ja pitkät ajat poissa kotoa olivat vaatineet veronsa. Olin ollut yli 150 päivää vuosittain ulkomailla yli 80 maassa koko 17 vuotta kestäneen suhteemme ajan. Keskinäisestä sopimuksestamme huolimatta avioero valitettavasti joutui median pyöritykseen ja paljon ikäviä sekä myös vääristeltyjä totuuksia leviteltiin. Vaikenemiseni ei ollut myöntymisen merkki vaan yhteisen sopimuksen kunnioittamista. En nyt enkä koskaan tule puimaan tätä yksityistä avioeroasiaa julkisesti tätä enempää. Tyttäremme oli tuolloin 8-vuotias. Meille molemmille oli selvää molempien vanhempien tärkeys tyttärellemme ja sovittiin, että hän on vuoroviikoittain molempien vanhempien luona. Tyttäreni menee asioissani kaiken edelle ja sparrailen häntä aktiivisesti kohtaamaan tulevat elämän haasteet. Kiitän myös suuresti äitiäni, joka omalta osaltaan on kantanut oman kortensa kekoon.

2008 vuoden jälkeen olen toiminut yksityisyrittäjänä tehden erilaisia projekteja. Viimeaikaisin isoin projektini on ollut merivoimien entisen sotalaivan, Vartiovene 55:n ostaminen ja liiketoiminnan kehittäminen. Laiva on muutettu yritystilaisuuksiin soveltuvaksi ja myyn sitä risteilykäyttöön sekä muihin tilaisuuksiin. Mikä parasta, sain aloittaa tämän bisneskuvion puhtaalta pöydältä ja saan olla merellä useita kertoja viikossa.

Terveysliikuntaan liittyvää pohdintaa ja problematiikkaa

Liikunta on ollut aina lähellä sydäntäni. Juniorina tuli harrastettua jalkapalloa, jääkiekkoa ja pesäpalloa sekä keihäänheittoa. Talvilajina panostin monta vuotta freestyleen eli kumparehiihtoon ja hyppyihin. Freestylen jälkeen oli vuorossa nopeuslasku, josta tuli jokin SM-mitalikin ja tarkoitus oli kiertää myös maailmancupin kisoja mutta Maailmancupin ensimmäisessä kisassa Japanissa minulle sattui valitettava loukkaantumiseen johtanut kaatuminen minkä johdosta koko kausi jäi sitten väliin. Tässä vaiheessa päätinkin sitten keskittyä ansiotyöhön sekä muuten vaan oman kunnon ylläpitämiseen. Olen nähnyt urheilua niin huipputasolla kuin myös terveysliikuntaa, minkä itse asiassa koen erittäin lähelle sydäntäni. Sauvakävelyprojekti tavallaan avasi silmäni ja sai ymmärtämään, mikä huutava tarve maailmassa on saada ihmiset liikkeelle ja kuinka paljon se voi kansantaloudellisesti merkitsee. Ihmisten fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin tärkeys on kaikille itsestään selvää, mutta siitä huolimatta suurin osa ihmisistä ei saa itseään liikkeelle. Liikkumattomuutta selitellään erinäisillä tavoilla ja on luonnollisesti selvää, että on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty harrastamaan liikuntaa esim. kivuista johtuvista seikoista mitä muistaakseni on tutkittukin. Suurin syy liikkumattomuuteen on kuitenkin mielestäni motiivin puute. Tässä mielessä nykyisen urheiluvälineteollisuus sekä kehitetyt mobiiliapplikaatiot ovat mielestäni hieman hakoteillä, koska tuotteita kehitetään ihmisille, joilla on jo olemassa motivaatio liikkumiseen. Jotkut tuotevalmistajat ovat taas sitä mieltä, että applikaatiot jotka mittaavat moninaisine teknisine ominaisuuksineen käyttäjän sykettä, rasvan polttoa, matkaa, aktiivisuustasoa jne. sinänsä motivoisivat lähtemään liikkeelle. Olen vakaasti sitä mieltä, että jos ihmiseltä puuttuu motivaatio lähteä liikkeelle, hän ei osta 200 euron rannetietokonetta joka mittaa suoritusta. Miksi hän ostaisi laitteen, joka mittaa suoritusta johon motivaatio puuttuu?

Walk a Friend-konseptin kehitys

Tutustuin viime keväänä Annika Kalviaan, joka oli myös pohtinut samoja asioita ja päätimme lyödä päämme yhteen sekä miettiä, miten tämä ongelma voitaisiin ratkaista. Aikamme asiaa palloteltuamme tulimme lopputulokseen, että meidän tulee kehittää puhelimella toimiva applikaatio, joka keskittyy nimenomaan tuohon motivaatiopuoleen. Kuviota alettiin rakentaa kaavalla "Liikunta+sosiaalisuus (ystävät)=fyysinen ja henkinen hyvinvointi -> motivaatio

Yksin on hankala saada itseään liikkeelle, sen me jokainen tiedämme. Tämän opin myös jo sauvakävelyn tiimoilta. Liikuntaa on yksinkertaisesti hauskempaa harrastaa kaverin kanssa tai porukalla. Pitäisi löytää kavereita, jotka haluavat jeesata ja ottaa mukaan liikuntaan. Walk a Friend (kävelytä kaveria) keskittyy nimenomaan rakentamaan liikunnan pohjalta kaverisuhteita eli kavereita lenkkipoluille. Applikaatio auttaa löytämään ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit ja joiden kanssa voi olla ihan oikeasti hauskaa käydä lenkillä. Mielestäni on erittäin tärkeää, että liikunnan lisäksi ihmiset säilyttävät sosiaalisen kontaktin toisiinsa muutenkin kuin vain kännyköiden, Skypen tai sähköpostien välityksellä.

Uskon erittäin vahvasti, että tämän tyyppiselle applikaatiolle on olemassa tilaus kautta maailman. Applikaatio mahdollistaa helposti sen, että voimme auttaa toisiamme liikkumaan ja yhdessä tekeminen on aina hauskempaa ja motivoivampaa kuin yksin. Applikaatio on perusversioltaan ilmainen eli henkilökohtaisen eli hinta ei sen myötä tule olemaan kynnyskysymys tuotteen hankkimiselle.